tiistai 24. joulukuuta 2013

Rauhallista joulunaikaa

Kuusi kasattiin viikko sitten. Koristeiden paikka on vaihtunut päivittäin, sillä tuo meidän maatiaiskissa on erikoistunut kuusen kaatamiseen. Kuusi on ehtinyt kaatua sen seitsemän kertaa, ja välillä jo ehdin miettiä, että tungen kuusen takaisin pakettiin ja teippailen washi-teipillä jonkinlaisen kuusen seinään. No *kop,kop* tänään ei ole kuusi kaatunut kertaakaan, joten jospa tuo nyt saisi olla rauhassa.

Tuolla kaapin päällä nököttää mm. meidän ekaluokkalaisen ompelema joulutonttu, josta minä äitinä olen toki erityisen ylpeä. Se tonttu on kyllä kerrassaan hieno!

Joululaatikot on paistettu. Leivonnaiset leivottu. Mustaherukkasilli on marinoitumassa. Ja kinkkukin on uunissa. Tervetuloa siis joulu meidänkin kotiin!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Jouluinen kynttilälyhty


Ostin Tiimarin alesta kynttilälyhdyn jouluista asetelmaa varten. Lyhtyyn laitoin kuusen havuja, kuusen käpyjä, led-valot ja kirppikseltä ostettuja tonttuja. Tänään juuri sopivasti alkoi luntakin sataa. Eilen kuvauksissa olisi ollut vielä musta maa.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Lumiukkojoukko


Tällainen iloinen lumiukkojoukko lähti tänään nuorimmaisen luokan joulumyyjäisiin. Näitä oli kiva väkertää erilaisista jämälangoista iltapuhteina. Lapset jo tilasivat itselleenkin tällaisia lumiukkoja, joten täytynee tässä jonain iltana tehdä näitä lisää.

torstai 12. joulukuuta 2013

Olohuoneen hylly



Tulipa siivottua ja järjesteltyä vihdoinkin olohuoneen hylly. Samalla hyllyn alle tuli mieheni soittonurkkaus. Marshall ei ole enää käytössä vahvistimena, vaan mieheni on tuunannut siitä kaapin, jossa hänelle on cd-soitin ja muita vermeitä treenausta varten.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Tiikerikakku


Tiikerikakku (gluteeniton)

250 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
4 munaa
1 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa

Vaahdota margariini ja sokeri kulhossa.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Yhdistä vaniljasokeri leivinjauhe ja jauhoseos ja lisää taikinaan.
Nosta taikinasta kolmasosa eri kulhoon, ja lisää siihen kaakaojauhe ja maito.
Nostele voideltuun ja korppujauhotettuun 2 litran rengaskakkuvuokaan ensin puolet vaaleasta taikinasta, lisää sitten tumma taikina ja lopuksi jäljellä oleva vaalea taikina.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Gluteenittomat piparkakut


Gluteenittomat piparkakut

100 g margariinia tai voita
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
1 l kardemummaa
1 dl siirappia
1 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
7 dl gluteenitonta jauhoseosta

Laita voi ja mausteet kulhoon.
Kiehauta siirappi ja sokeri, ja kaada voi-mausteseoksen joukkoon.
Sekoita, kunnes seos jäähtyy.
Lisää munat.
Lisää leivinjauhe ensin jauhoihin, ja siten taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Anna makujen vetäytyä ja taikinan kovettua kylmässä yön yli.
Kauli taikina jauhotetulla leivinpöydällä, ja leikkaa muotilla mieleisiäsi kuvioita.
Paista piparkakkuja 200 asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.