lauantai 29. kesäkuuta 2013

Turkinpippurijäätelöä

Kotitekoista turkinpippurijäätelöä
 
 
Olin jo pidemmän aikaa miettinyt jäätelökoneen hankintaa, mutta en ollut sitä kuitenkaan ostanut, kun epäilin kuinka paljon sitä oikeasti tulee käytettyä. Onneksemme anoppi oli saanut entiseltä naapuriltaan vanhan jäätelökoneen, jonka hän sitten lahjoitti eteenpäin meille. Näin siis päästiin näppärästi testailemaan jäätelökoneen tarpeellisuutta. Ollaan kyllä ihastuttu tuohon jäätelökoneeseen. Sillä voi näpsäkästi tehdä juuri sellaista jäätelöä kuin haluaa. Laitoin tuohon alle herkullisen turkinpippurijäätelön ohjeen, jos joku vaikka haluaisi testata. Kannattaa toki ottaa huomioon, että erilaisiin jäätelökoneisiin mahtuu eri määrä aineksia.
 
 
Turkinpippurijäätelö
 
2 munankeltuaista
2 ½ dl maitoa
1½ dl kermaa
75 g sokeria
7 tl vaniljasokeria
noin 40 g turkinpippurirouhetta
 
Vatkaa munankeltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon maito. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahto muiden aineiden joukkoon ja tarkista, että kaikki aineet sekoittuvat hyvin.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Päivitystä terassilta ja pihalta








En ole viime aikoina jaksanut päivittää blogiani ahkerasti. Aika on mennyt siivillä, ja toisaalta olen miettinyt, että onko mulla edes mitään uutta annettavaa. Elämä pyörii töiden, perheen, kissojen ja kodin ympärillä. Suurin osa vapaa-ajasta tulee vietettyä puutarhassa touhuten.

Viime aikoina ollaan vallan innostuttu smoothien teosta. Lähes joka päivä ollaan nautittu milloin minkäkin laista smoothieta. Siten ollaan saatu kätevästi myös loput viime kesäiset ja syksyiset marjat käytettyä. Jäätelökoneestakin olin haaveillut pidemmän aikaa, kunnes sattumalta saatiin anoppilasta jäätelökone, jonka he olivat entiseltä naapuriltaan saaneet. Kone on kasariversio, mutta ei juuri uudelle häpeä. Makoisa vanilja-suklaajäätelö kokeiluerä ollaan sillä jo tehty, ja seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla turkinpippurijäätelöä.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuskissoja




Meillä on kissat innostuneet olemaan oikein urakalla pihalla. Varsinkin tuo maatiainen olisi aamusta iltaan pihamaalla, jos vain voisi. Yksin ei häntä viitsi narun nokkaan kovin pitkäksi aikaa jättää, ettei kierrä narun kanssa itseään omppupuiden tai marjapensaiden ympäri. Enin aika tosin vietetään itsekin pihalla, joten mukavahan siellä on yhdessä oleskella.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Puutarhassa

Pionitkin ehtivät jo kukkia
 
 
Kivikkokasvit kukkivat kauniisti



Kissatkin viihtyvät puutarhassa paremmin kuin hyvin


Tänä kesänä raparperista saatiin satoakin. Viime kesänä raparperi onnistui aina jäämään ruoholeikkurin alle, joten tänä keväänä kivesin hieman lisää raparperin ympäristöä.

torstai 9. toukokuuta 2013

Luonto puhkeaa kukkaan

Toivottavasti tänä vuonna raparperi kasvaa niin, että saamme tehdä siitä piirakkaa ja kiisseliä. Viime vuonna raparperit jäivät useamman kerran ruohonleikkurin alle, joten niistä ei syötäväksi asti riittänyt. Tänä keväänä laitoin enemmän kiviä raparperin ympärille, joten jospa nyt muistuisi paremmin mieleen missä raparperi kasvaa.


 Kivikkokasveja
 
 Erilaisia monivuotisia perennoja
 
 Pelargonioita kellariin menevien portaiden kaiteella
 

Vielä ei kovin paljon puut ja pensaat viherrä, ja meidän nurmikko on lähes tulkoon kokonaan sammaloitunut
 
 Valkovuokkoja kasvaa pihallamme valtoimenaan vähän joka paikassa
 


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kesää odotellessa

Krookukset kukkii
 
 Omenapuiden varjossa oleva betonilaatoitus putsattiin esiin sammaleiden alta. Oikeastaan koko laatoitus pitäisi asetella uusiksi, sillä sen verran myhkyräiseksi tuo betoninen terassi on vuosien varrella painunut.
 
Leskenlehtiä
 
 
Pihaa on rapsuteltu ja muokattu. Koko piha on niin sammaloitunut ja metsittynyt, että valmista ei ehkä tule koskaan. Toisaalta ajatukset muutenkin pihan suhteen on hieman kaksijakoiset. Pitäisi osata päättää, antaako lopunkin nurmikon sammaloitua (ja kenties hieman edes auttaa sammaloitumista), vai uusisiko nurmikon ainakin takapihalta. Sammalmatto on kaunis, mutta toisaalta se ei oikein kestä jatkuvaa kulkemista. Tuota ajatusta tukisi ennemmin se, että antaisi etupihan sammaloitua, koska siellä ei juurikaan kävellä, mutta takapihalle laittaisi nurmikon kasvamaan.