perjantai 16. elokuuta 2013

Kooky Gemsin korut

kuva: Kooky Gems

Kooky Gemsin korut ovat aivan ihastuttavia. Valinnan vaikeus tulee aina, kun katselen tuolta tilattavaa. Nyt Kooky Gemsissä on ale, ja tilasin itselleni mm. yllä olevassa kuvassa olevan rintakorun.

torstai 15. elokuuta 2013

Kit Cat...kello ei käy

 

 
Tilasin olohuoneen seinälle Kit Cat kellon, ja tänään kävin sen noutamassa. kotona innoissaan avasin paketin, ja asensin paristot paikoilleen, jotta saataisiin vihdoin kello olohuoneen seinälle. Mutta voi harmistus sentään kello ei toiminut. Kokeilin jopa toisia paristojakin ajatellen, että ensimmäisissä olisi jotain vikaa, mutta kello ei vain suostunut käynnistymään. Nyt ei sitten auta kuin malttaa odottaa, että saan uuden Kit Catin risan tilalle.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Pentikin syksy


 
 


Pentikin syysmallisto yllätti minut positiivisesti. Ennen kaikkea oranssi ja sininen Papukaija-kangas näyttää todella kauniilta. Kauniita ovat myös nuo Pentikin lasiset rasiat. Keittiötekstiileistäkin löytyy hauskat papukaijakuvioiset keittiöpyyhe ja keittiöliina. Taidanpa huomenna työpäivän päätteeksi mennä kotikaupungin Pentikiin ihastelemaan ja hypistelemään noita tuotteita.

maanantai 12. elokuuta 2013

Meidän vauva


Meidän vauvakin on jo iso poika. Tänään hän aloitti koulutaipaleen itse valitsema reppu selässään. Taisi äitiä ja isiä jännittää enemmän kuin poikaa itseään.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Olohuoneen seinä


Olohuoneen ankean harmaa seinä tuli siis maalattua turkoosiksi niinkuin jo edellisessä postauksessa mainitsin. Kuvaan on vaikea vangita oikeaa väriä, mutta toisaalta tuo seinäväri vaihtaa väriä eri valaistuksessa. Toisinaan se näyttää vihreämmältä ja toisinaan taas sinisemmältä. Myös tummuusaste vaihtelee. Nyt tuo seinä on kuin tyhjä taulu joka odottaa, että ripustaisin siihen jotain.

Uuden kellon joudumme hankkimaan olohuoneeseen, sillä aikaisempi päätyi tuulikaappiin. Koska olen ihminen, joka ei käytä rannekelloa, on meillä kotona oltava joka huoneessa kello, jotta edes jollakin tavalla ajantaju pysyy.

Viime jouluksi ostamani huonekuusi on ihme kyllä vielä hengissä, ja nostinkin sen toistaiseksi tuohon olohuoneen kaapin päälle odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Huonekuusi viihtyi aiemmin alakerran aulassa Marshallin vahvistimesta tehdyn kaapin päällä, mutta tuo Marshall-kaappi siirtyi olohuoneeseen, ja kissojen kiipeilypömpeli sen tilalle aulaan, joten huonekuuselle ei oikein enää ollut paikkaa aulassa. Kaapin päälle olisi kiva laittaa kauniita esineitä esille, mutta ajatus voi olla mahdoton, sillä kissat tykkäävät istuskella tuon kaapin päällä.

tiistai 6. elokuuta 2013

Ihanat kissat





Maalaamo


Viime päivinä on tullut otettua ulkona olosta kaikki irti, ja olen lähes tulkoon majoittunut pihalle omenapuun katveeseen maalaamaan. Ikean akanjatke sai keltaisen huoltomaalauksen, ja yksi keittiön tuoleista vaihtoi värinsä oranssiksi. Toinen Ikean akanjatke vaihtoi väriä vihreästä punaiseen. Pojan huoneeseen tulevat vaneriset lehtikotelot maalasin valkoisiksi, ja liimasin Superman-tapettia niiden selkämyksiin. Kaikenlaista muutakin pientä maalausta on samalla tullut suoritettua. Jonain sateisena päivänä olohuoneenkin seinä vaihtoi vihdoinkin väriä ankean harmaasta kauniiseen turkoosinsiniseen.