maanantai 31. joulukuuta 2012

Suosikkituunaukseni


Edelleen tykkään kovasti tästä mustalla kontaktimuovilla tuunaamastani astianpesukoneen kannesta. Kyseistä astianpesukonetta meillä ei enää ole, vaan kone vaihtoi omistajaa vuosi sitten muuton yhteydessä. Vilkutuksia siis uudelle omistajalle. Toivottavasti kone on edelleen kovassa käytössä.

Mustavalkoista virkkausta

Virkattu Siksak-torkkupeitto
 
Virkattu Tikkataulu-matto


 
Nämä kuvat ovat jo aiemmilta vuosilta, mutta ajattelin nyt laittaa ne tänne blogiinkin. Siksak-torkkupeiton virkkasin pari vuotta sitten Novita Tenneseestä. Ja tuo virkattu Tikkataulu-matto on ollut tavallaan ikuisuusprojekti, sillä olen virkannut sen ainakin viisi kertaa uusiksi, kun en ole ollut tyytyväinen lopputulokseen. Viimeisimpään versioon olin sen verran tyytyväinen, että se päätyi pojan huoneeseen Sushirulla-jakkaran kaveriksi. Alunperin virkkasin Tikkataulu-maton meidän edellisen kodin olohuoneeseen.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

H&M Home











Kuvat: H&M
 
H&M Homen kevätmallistosta löytyy kaikenlaista kivaa ainakin minun mielestä. Teinkin jo sinne tilauksen, sillä tarvetta oli mm. uusille tyynynpäällisille sohvalle. Alekoodikin (9811) sattui olemaan sopivasti vielä voimassa, joten ostosten hintakaan ei päätä huimannut.

Meillä olohuone odottaa muutenkin pientä laittoa, sillä vihdoin ja viimein on tarkoitus peittää ruma mudanvärinen tehosteseinä, jonka edellinen asukas on maalannut. Alunperin oli ajatuksena, että tapetoimme ko. seinän esim. Annikki ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemalla 2+3-tapetilla, mutta päädyimme kuitenkin maalaamiseen. Maalin väri olkoon toistaiseksi vielä yllätys. Seinämaalin kävin jo ostamassa, joten nyt ei tarvitsisi muuta kuin alkaa sutimaan sitä seinään.

DIY Sushirulla jakkaran päällinen

JÄLKEEN: eko-ontelokuteen jämistä virkattu jakkaran päällinen

ENNEN: kulahtanut jakkaran päällinen

Sushit ei tosiaankaan olleet mielessä, kun jakkaralle uutta päällistä tein, mutta lopputulos kyllä hieman sushirullaa muistuttaa. Jakkara johon päällisen virkkasin, on koottu kahdesta eri jakkarasta muutama vuosi sitten. Meillä oli aikoinaan pääkallokuvioinen taittojakkara, joka oli ostettu jostain jo edesmenneestä sisustusliikkeestä. Taittojakkaran jalat päättivät päivänsä, mutta päällinen oli vielä tuolloin varsin hyvässä kuosissa, joten ostimme Ikeasta edullisen jakkaran, johon tuon istuinosan kiinnitimme. Nyt sitten oli jo tuo istuimen päällinen parhaat päivänsä nähnyt, joten oli aika tehdä asialle jotain. Alunperin olin ajatellut jollain kankaalla päällystää, mutta innostuin sitten kuitenkin virkkaamaan eko-ontelokuteen jämistä päällisen.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Jouluporo


Johannan porosta inspiroituneena päätin teippailla meidän tuulikaapin oven lasiin oman jouluporon. Vaaleanpunainen lumihiutalewashiteippi on ostettu joskus Teippitarhasta.

Virkattu nuppi



Etsiskelin sopivia vetimiä entisen työhuoneen Expedit-hyllykköön. Sopivia ja sopivan värisiä ei oikein mistään löytynyt, joten päätin turvautua nuppilaatikosta löytyneisiin vetimiin. Ensin ajattelin maalata nuo nupit, mutta sitten päädyin kokeilemaan virkkausta. Virkkasin pinkistä puuvillalangan jämistä nuppeihin päälliset. Kivat tuli, tykkään mä.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Ihanat makuuhuoneen seinävalaisimet

House Doctor Pipe Light

Löysin makuuhuoneeseen vihdoinkin seinävalaisimet. Alunperin olin ajatellut jotain tuunattavia, mutta mitään sopivia ei tullut vastaan,vaikka olisivat saaneet olla ihan eripariakin. Selma vinkkasi ihanan nettikaupan Grey&Whiten alesta. Sieltä päädyin ostamaan House Doctorin Pipe Light-valaisimet mustana. Meillä on pojan huoneessa tällainen punaisena, joten valaisin on jo meillä hyväksi havaittu. Nyt vain odottelen valaisimia jouluksi kotiin, jotta voidaan makuuhuoneessa käyttää muutakin kuin kattovalaisinta.

Hienoimmat huopikkaat ikinä

Arctips


Rakas joulupukki, tällaiset huopikkaat toivoisin joululahjaksi. Näissä ei taatusti palelisi jalat. Näillä tarkenisi pihalla tehä lumitöitä, käydä laskemassa lasten kanssa pulkkamäkeä sekä käydä muuten vain ihanilla talvisilla retkillä.

torstai 13. joulukuuta 2012

Bingo


Jee, olen niin iloinen, kun satuin Tigeristä löytämään edullisen Bingokoneen. Olen varmaan vuoden verran tuollaista enemmän ja vähemmän etsiskellyt. Monesta paikasta löytyy muovihökötyksiä, tai sitten hintaa on ollut sen verran paljon, etten ole viitsinyt ostaa. Tigerissä tuo Bingo maksoi 8 euroa, ja tiedän, että pelistä tulee olemaan paljon iloa meidän perheessä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Highway Design

Tilaamiani Highway Designin postikortteja

Home is where the heart is!-juliste

Hedda-tarjotin
 
Sadepilvi-mobile

Ihastuttava Herra Sade
 

Tilasin suomalaisesta Konglomerat nettikaupasta pojalle joululahjaksi ihanan vihreän jumpsuitin ja samalla itselleni ihastuttavia Highway Designin postikortteja. Highway Designin takana on suomenruotsalainen Johanna Högväg.

Hops Shopin sivuilta bongasin myynnistä lisää ihastuttavia Highway Designin tuotteita, joista kuvia yllä. Hedda-tarjotin ja Herra Sade ovat melkein pakko hankintoja.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

DIY: Makuuhuoneen valaisin


Hups, kattolistat vielä puuttuu, mutta halusin silti esitellä makuuhuoneemme valaisimen, sillä olen siihen kaikinpuolin tyytyväinen. Valaisimen kehikon ostin jo kesällä Fidasta parilla eurolla. Tai siis eihän se pelkkä kehikko ollut, vaan siinä oli ostettaessa beige säkkikangasmainen päällinen ja kullanväriset hapsut. Nuorempien lasten mielestä valaisin olisi ollut sellaisenaan hienompi kuin nyt, mutta makujahan on monia. Revin siis sen kamalan kankaan pois, ja maalasin rungon pinkillä spraymaalilla. Valaisimeen ostin johdoksi Nordluxin Funk-valaisinjohdon turkoosina. Johtoa en raaskinut lyhentää, joten kiepautin sen tuollaiselle kiepille. Kaunis siitä tuli, vaikka itse sanonkin.

Riisisuklaata



Lasten toiveesta valmistin eilen heidän kanssa riisisuklaata. Riisisuklaan valmistushan on todella yksinkertaista, sillä ei tarvitse muuta kuin sulattaa suklaa, ja murskata sekaan riisikakut. Lisäksi sekaan voi laittaa esim. kuvattuja marjoja tai hedelmiä ja miksei vaikkapa pähkinöitäkin. Valkosuklaiset riisisuklaat valmistin ihan vain dippaamalla riisikakkupaloja sulaneeseen valkosuklaaseen.

Makuuhuoneen verhot



Kaapista kaivelin verhoja uuden makuuhuoneemme ikkunaa varten. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa ikkunaan Marimekon vaaleansiniset Isot Kivet-verhot, mutta mitä vielä...mies oli sitä mieltä, että Marimekon Pinkit Ananakset ovat paremmat. Nyt sitten nähtiin tämäkin ihmeenpäivä, että miehen mielestä pinkki on parempi kuin vaaleansininen. Seuraavaksi kai hän on sitä mieltä, että makuuhuoneen lattialle laitetaankin pinkit matot eikä siniset niinkuin oli alkuperäinen visio.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Omat suosikit Linnanjuhlien 2012 puvuista

Cody Douglas Oreckin puvun oli suunnitellut Mert Otsamo. Tämä puku oli ehdoton ykkössuosikkini kaikista kauniista Linnan juhlissa nähdyistä puvuista. Vaikka olenkin värien ystävä, on tämä puku uskomattoman kaunis.  Poron pää etuosassa on kauniisti toteutettu, ja sarvia on jatkettu olkaimiksi asti.

Jenni Haukion puvun on suunnitellut Paola Suhonen. Puku on jakanut mielipiteitä aikalailla kahtia. Mielestäni puku on kaunis, mutta ehkä hieman arkisennäköinen.

Lisa Sounion iltapuku oli kierrätysasu ja karhun kuva oli asuun tehty pihlajanmarjoista. Kuvan on tehnyt floristi Pirkko Helanmaa.

Sofi Oksasen puvun on suunnitellut Aurora Raiskinen, ja pääkoristeen on suunnitellut Hannu Viitala. Onnistunut kokonaisuus, joka sopii kantajalleen täydellisesti.

Heidi Jokisen puvusta kävi hyvin selväksi, että hän edustaa Suomen Partiolaiset ry:tä. Kaunis, yksinkertainen kantajalleen sopiva puku.

Saara Kankaanrinnan puvussa oli turkishelma, ja kauniisti kirjailtu yläosa.

Lempparitapetteja

 ISAK Nova Mist

 ISAK Nova Dawn

 ISAK Tingleby

 ISAK Tingleby

 Kompis Stora Hjärtan

Kompis Stora Hjärtan

 FERM LIVING Harlequin Dusty Green/Ogg  White

FERM LIVING In The Rain
 
 
Huomaan, että minusta on tullut tapetti-ihminen. Ennen pidin enemmän maalatuista seinistä, mutta nyt kun olemme vuoden asuneet Rintamamiestalossa huomaan pitäväni entistä enemmän tapeteista. Eskari-ikäisen pojan huoneeseen laitoimme vanhan Superman-tapetin. Makuuhuoneeseen tuli sininen Cozzin China, joka kylläkin oli alunperin tarkoitus laittaa 11-vuotiaan neitokaisen huoneeseen. 11-vuotiaan huone odottaa vielä uudelleen tapetointia, ja sitä varten ostin jokin aika sitten Huutonetistä Kompiksen isoa sydäntapettia.
 
Tapettitalossa on myös vaikka mitä ihania tapetteja. Alunperin suunnittelimme laittavamme olohuoneeseen  Annikki ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa 2+3 tapettia, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että päädymme Isakin Nova tapettiin.